Mistä kaikki lähti?
Moto-Up Oy on Juha Bernerin vuonna 1991 perustama yritys. Yritys toi alkuun maahan moottoripyörien tarvikkeita ja viritysosia, pääsääntöisesti USA:sta. Myöhemmin 2000 luvun alussa omistajan kilpamoottoripyöräilytaustan myötä, yritys alkoi toteuttamaan ratamoottoripyöräilystä kiinnostuneille asiakkailleen muutostöitä heidän pyöriinsä. Pyöriä rakennettiin soveltumaan paremmin ratakäyttöön. Aktiivinen kelkkaharrastus alkoi myös -90 luvun puolivälissä. Tästä kiinnostus kelkkojen huoltoon sai alkunsa. Erityisesti iskarihuollot ja niiden muutostyöt ovat olleet mielenkiinnon kohteena.
Klassikkoautot ovat olleet Juhan sydäntä lähellä aina. Mielenkiinto Chrysler konsernin tuotteita kohtaan juurtaa juurensa aikaan, jolloin suvun yritys toimi konsernin Desoto, Chrysler, Plymouth ja Simca merkkien maahantuojana 1950-70 luvuilla. Pikkupoikana Juhan mielenkiinto autoja kohtaan oli sitä luokkaa, että korjaamon huoltomiehet ja työnjohtajat saivat tuon tuosta hätistellä apukäsiään tarjoavaa pikkupoikaa loitommalle. Lapsuudesta riittää myös muistoja missä mökkitiellä reippaassa vauhdissa riemuittiin Isän jenkkiauton kyydissä. Kiinnostus klassikkoautoihin lähti urakalla vauhtiin Juhan löydettyä ja ostaessa Isänsä omistuksessa olleen Barracudan. Vuosien saatossa tästä harrastuksesta muotoutui pienimuotoista klassikkoautojen ostoa- sekä myyntiä. Näin ollen yritys toimii kokonaisuudessaan aloilla, jotka ovat omistajan harrastusten sekä mielenkiinnon kohteita.
Good & Bad CLASSIC Cars for Sale
Pyrin pitämään myynnissä jatkuvasti 1-3 autoa. Joskus myynnissä saattaa olla joku projektikin, mutta pääsääntöisesti autot ovat katsastettuja ja ajokuntoisia. Ennen myyntiä pyrin ajamaan autoilla muutaman sata kilometriä, jotta pystyisin antamaan mahdollisimman tarkan kuvan autosta.
Kelkkojen iskarihuollot 20 vuoden kokemuksella
Kelkoissa pätee samat asiat kuin autoissa niitä on huollettava, vaikka niillä ei juuri ajettaisikaan. Pahinta mitä kelkalle voi tehdä on se, että kevättalven viimeiseltä reissulta kelkka jätetään suoraan talliin, tai puun alle odottelemaan seuraavan talven lumia. Kelkkaa tulisi huoltaa säännöllisesti myös pitkin ajokautta.